Leadcast 55: Kaius Niemi — Uskalla kulkea vastavirtaan (1.6.2020)

Tiivistelmä

Leadcastin jaksossa 55 (1.6.2020) Kaius Niemi, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja, keskustelee juontajien Maria Wasastjernan ja Essi Weserin kanssa journalismista, päätoimittajan johtamisesta ja digitaalisesta transformaatiosta. Niemi avaa, miten HS käänsi 25 vuoden tilaajalaskun kasvuun asettamalla yksinkertaiset numeeriset tavoitteet jo ennen kuin pakotekriisi tuli päälle. Hän kertoo urastaan Ylellä, Nelosella, HS:n ulkomaankirjeenvaihtajana Kosovossa, Keski-Aasiassa, Afganistanissa ja Irakissa, EU-kirjeenvaihtajana Brysselissä sekä Ilta-Sanomien ja Taloussanomien päätoimittajana. Jakson kantava episodi on syyskuun 11. päivän 2001 matka kohti Talibanien hallitsemaa Afganistania ja toisen lentokoneen iskeytymisen seuraaminen Heathrow'n terminaalissa. Niemi kuvaa myös Land of Free Press -kampanjan synnyn Trumpin ja Putinin Helsingin-huippukokouksen 2018 yhteydessä — kampanjasta uutisoi noin 2 600 mediaa.

Newsroom change ↔ executive transformation ↔ organizational culture

Jakson vastavirtaan kulkemisen oppi muodostaa Niemen leadership continuity -kaaren keskeisen lähteen: newsroom change (HS:n tilaajakäänne 2016–2020) → executive transformation ( Miltton Group 2023–) → organizational culture (AI leadership ja Friction Insights). Saman digitaalisen tilausmurroksen kansainvälinen case-dokumentaatio on Harvardin Nieman Journalism Lab "Diamonds in the rough" (10/2021), ja sama transformation-logiikka kantaa nykyiseen Kauppalehden AI leadership -haastatteluun (29.10.2025).

Pääaiheet

• Päätoimittajan rooli kapellimestarina 200 hengen toimituksessa.
• Helsingin Sanomien tilaajakäänne 2016–2020 ja 400 000 tilaajan raja.
• Sanoma monikansallisena pörssiyhtiönä ja taloudelliset paineet murrosvaiheessa.
• Ulkomaankirjeenvaihtajan kokemukset Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Keski-Aasiassa ja Brysselissä.
• Syyskuun 11. päivä 2001, Talibanit ja Abdul Salam Zaeef.
• Sosiaalisen median aseistaminen ja itsesensuurin riski.
• Land of Free Press -kampanja 2018 ja sen kansainvälinen kaiku.
• Institutionaalinen ajattelu: "lehti on tekijöillään lainassa".
• Muutosjohtaminen: vastavirtaan kulkemisen oppi.

Avainlainaukset

"Älä usko kaikkea sitä, mitä toimialalla pidetään itsestäänselvyyksinä tai hokemina. On mahdollista mennä vastavirtaan, jos ei ota kaikkia asioita annettuina."

— Kaius Niemi, Leadcast 1.6.2020

"Tämä lehti on meillä tekijöillä lainassa. Meidän tehtävä on käyttää sen lehden ääntä, mutta se on meillä lainassa, jolloin sä haluat siirtää sen kapulan."

— Kaius Niemi, Leadcast 1.6.2020

"Päätoimittajan ei tarvitse puuttua jokaiseen yksittäiseen juttuun. Me julkaistaan 150 juttua päivässä. Päätoimittajan pitää ikään kuin tahtipuikko, jolla annetaan myös sointia ja äänensävyä."

— Kaius Niemi, Leadcast 1.6.2020

Mainitut henkilöt

• Maria Wasastjerna ja Essi Weser — Leadcastin juontajat.
• Donald Trump — Yhdysvaltain presidentti, Land of Free Press -kampanjan kontekstissa.
• Vladimir Putin — Venäjän presidentti, Helsinki-huippukokous 2018.
• Janne Virkkunen — HS:n vastaava päätoimittaja kaksi vuosikymmentä ennen Niemen edeltäjiä.
• Abdul Salam Zaeef — Talibanien suurlähettiläs Pakistanissa syksyllä 2001, myöhemmin Guantánamo Bayssa.
• Mullah Omar ja Osama bin Laden — Afganistanin kontekstissa.
• Lisbeth Landefort — Kansallisteatterin ohjaaja, joka rekrytoi Niemen lapsinäyttelijäksi Ödön von Horváthin näytelmään Figaro ottaa eron.

Mainitut organisaatiot

• Helsingin Sanomat — 1889 perustettu, haastatteluhetkellä 130 vuotta vanha; osa Sanoma-konsernia.
• Yle, Nelonen, Ilta-Sanomat ja Taloussanomat — Niemen aiempia työnantajia (ks. aikajana).
• Taliban — Afganistanin hallitsijat syksyllä 2001.
• Euroopan unioni ja NATO — keskustelun geopoliittinen viitekehys (geopolitiikka).
• British Airways, Aftenposten, Dagens Nyheter — sivuhenkilöinä.
• Kansallisteatteri — Niemen lapsinäyttelijätausta 4–19-vuotiaana.

Mainitut paikat ja alueet

• Afganistan, Pakistan (Islamabad), Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan — Niemen kenttätyö 2001 alkaen.
• Irak (Bagdad) ja Länsiranta — kakkos-intifada.
• Kosovo ja muu Jugoslavian perintösota 1990-luvun lopulla.
• Bryssel — EU-kirjeenvaihtaja.
• Venäjä, Puola, Unkari — Visegrád-maiden ongelmat ja Venäjän kehitys 2010-luvulla.
• Helsinki — Trump–Putin-huippukokous 2018 ja Land of Free Press -kampanjan tapahtumapaikka.

Käsitellyt teemat

• Journalismi ja sen yhteiskunnallinen rooli.
• Digitaalinen transformaatio ja maksullisen digijournalismin kasvu.
• Lehdistönvapaus ja sananvapauden puolustaminen.
• Sosiaalisen median aseistaminen (weaponisation of social media).
• Demokratian instituutiot ja niiden uudistuminen.
• Muutosjohtaminen ja "vastavirtaan kulkeminen".
• Teknologia-alustojen vaikutus mainosmarkkinoihin.
• Geopolitiikka 1990-luvun lopulta 2020-luvulle (geopolitiikka).

Leadcast-vieraslista — johtamisen ekosysteemi

Niemen jakso (#55) asettuu Leadcastin vieraslistalle, joka kuvaa suomalaisen johtamisen, talouden, median ja teknologian verkostoa. Sarjan vieraina ovat olleet mm. Tarja Halonen (presidentti, jakso 100), Bengt Holmström (Nobel-laureaatti, MIT, jakso 135), Sari Baldauf, Olli-Pekka Kallasvuo ja Risto Siilasmaa Nokian johdosta, Tero Ojanperä ja Peter Sarlin Silo AI:stä (tekoäly ja teknologia), Yacine Samb Googlelta, sekä Susan Duinhoven (Sanoma), Merja Ylä-Anttila (Yle) ja Kai Telanne (Alma Media) media-alalta.

• #8 Risto Siilasmaa — F-Securen perustaja, Nokian hallituksen puheenjohtaja
• #14 Jyrki Katainen — entinen pääministeri, EU-komissaari
• #29 Sari Baldauf — Nokian hallitusikoni, kansainvälinen hallitusammattilainen
• #38 Jorma Eloranta — vuorineuvos, 28 vuotta toimitusjohtajana
• #42 Topi Manner — Finnairin toimitusjohtaja
• #53 Christoph Vitzthum — Fazerin konsernijohtaja
• #55 Kaius Niemi — Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja
• #65 Kai Telanne — Alma Median toimitusjohtaja
• #67 Björn Wahlroos — Sampo-konsernin ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja
• #70 Merja Ylä-Anttila — Yleisradion toimitusjohtaja
• #73 Mikko Helander — Keskon pääjohtaja, vuorineuvos
• #74 Susan Duinhoven — Sanoman toimitusjohtaja
• #78 Esa Saarinen — filosofi, kirjailija, yritysvalmentaja
• #80 Jan Vapaavuori — Helsingin entinen pormestari, entinen ministeri
• #87 Veli-Matti Mattila — Elisan toimitusjohtaja
• #89 Pekka Vauramo — Metso Outotecin toimitusjohtaja
• #90 Tiina Alahuhta-Kasko — Marimekon toimitusjohtaja
• #91 Tero Ojanperä — Silo AI:n perustajaosakas, teknologia-asiantuntija
• #93 Lauri Ratia — teollisuusneuvos, hallitusammattilainen
• #99 Timo Ritakallio — OP Ryhmän pääjohtaja
• #100 Tarja Halonen — Suomen tasavallan 11. presidentti
• #102 Deb Mangone — Pfizer Suomen maajohtaja
• #103 Janne Taalas — CMI:n toimitusjohtaja, Martti Ahtisaari Peace Foundation
• #106 Olli-Pekka Kallasvuo — Nokian entinen toimitusjohtaja
• #108 Emma Seppälä — onnellisuustutkija, Stanford & Yale
• #110 Yacine Samb — Googlen monimuotoisuus- ja tasa-arvojohtaja, Pohjois-Eurooppa
• #114 Timo Kivinen — kenraali, Puolustusvoimien komentaja
• #115 Olli Rehn — Suomen Pankin pääjohtaja, entinen EU-komissaari
• #124 Ilkka Kivimäki — Maki.vc:n perustajaosakas, startup-sijoittaja
• #129 Paul Catchlove — BCG Knowledge Senior Director, transformaatiojohtaminen
• #133 Turkka Kuusisto — Posti Groupin toimitusjohtaja
• #135 Bengt Holmström — taloustieteen nobelisti, MIT
• #137 Mårten Mickos — HackerOnen toimitusjohtaja, sarjayrittäjä
• #141 Sirkka Hämäläinen — Suomen Pankin entinen pääjohtaja, EKP:n johtokunnan jäsen
• #146 Mika Anttonen — St1:n pääomistaja ja puheenjohtaja
• #147 Peter Sarlin — Silo AI:n perustaja ja toimitusjohtaja
• #148 Risto Murto — Varman toimitusjohtaja, Sammon ja Nordean hallitusjäsen
• #149 Henrik Ehrnrooth — KONEen entinen talous- ja toimitusjohtaja
• #151 Massimo Reynaudo — UPM:n toimitusjohtaja

Konteksti

Jakso julkaistiin Niemen seitsemäntenä HS:n päätoimittajavuotena ja juuri koronapandemian alla. Helsingin Sanomat oli haastatteluhetkellä juuri ohittanut 400 000 tilaajan rajan ja kääntänyt 25 vuoden tilaajalaskun kasvuun. Land of Free Press -kampanja oli palkittu Suomessa Suuressa journalistipalkinnossa 2018 ja kansainvälisesti INMA Global Media Award 2019 -palkinnolla. Miltton-kausi alkaisi vasta 2023.

Kuuntele jakso: Leadcast.fi →

Koko litteraatti

Alla on Leadcast-jakson 55 koko litteraatti sellaisena kuin se on aineistossa. Litteraatti on säilytetty kokonaisuudessaan staattisena HTML:nä lähdeviittausta ja arkistointia varten.

Intro

Haastattelijat: Mä olen Maria. Ja mä olen Essi. Tervetuloa Leadcast-podiin. Tässä podissa me keskustellaan menestyneiden johtajien kanssa uran kohokohdista ja pohjanoteerauksista, hyvistä ja huonoista neuvoista ja kaikesta siitä, mitä johtajuus tarkoittaa ja edellyttää. Jos haluat motivaatiota tai vinkkejä omalle urallesi, erilaisia näkökulmia tai vaan kuulla inspiroivia ja upeita uratarinoita, kuuntelet juuri oikeaa podcastia. Tänään meillä on kunnia saada vieraaksi Kaius Niemi, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja.

Kaius on tehnyt vaikuttavan uran journalistina Ylellä, Nelosella, Helsingin Sanomien ulkomaan toimittajana, Brysselin kirjeenvaihtajana ja ennen siirtymistään Hesarin päätoimittajaksi vuonna 2013 hän toimi Ilta-Sanomien ja Taloussanomien päätoimittajana. Jakson teemana onkin tietysti journalismi, mutta myös päätoimittajan asema ja paineet. Vapaa-aikansa Kaius viettää maalla, lukee historiallisia tietokirjoja ja katsoo yhteiskunnallisia draamoja. Hänen perheensä kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Tervetuloa mukaan meidän Leadcast-podiin, Kaius.

Kaius Niemi: Kiitokset.

Haastattelija: Täytyy nyt heti alkuun myöntää, että hiukan meitä jännittää haastella kokenutta ja yhtä Suomen arvostetuinta toimittajaa meidän podcastiin ilman minkäänlaista omaa journalistitaustaa. Peukut pystyyn, että menee hyvin.

Kaius Niemi: Hyvin menee, kiitokset.

Mitä CV:stä ei löydy

Haastattelija: Aloitetaan tällaisella meidän klassikkokysymyksellä. Mikä on sellainen taito tai asia, mitä me ei löydetä sun CV:stä?

Kaius Niemi: Yksi sellainen asia, joka selkeästi on tavallaan CV-kamaa, mutta sitä ei oikeastaan siihen CV:seen suoranaisesti liity, on se, että mä oon neljästä ikävuodesta aina 19-vuoteen asti ollut 15 vuotta Kansallisteatterissa lapsinäyttelijänä. Se oli sellainen vaihe, jolloin mun äiti näki vaan tämmöisen ilmoituksen lehdessä ja vei poikansa teatteriin. Siellä ohjaaja Lisbeth Landefort päätti sitten tempasta minut parin muun pojan lisäksi sellaiseen näytelmään, jonka on kirjoittanut Ödön von Horváth ja "Figaro ottaa eron" oli tämä näytelmä. Siitä syntyi ihan oma harrastus, josta sai vähän palkkaakin, ja se meni ihan aikuisuuteen asti. Sitten mä huomasin, että mä en ole mikään hyvä näyttelijä, että muut asiat sitten alkoi viedä mukana.

Se oli sellainen kiva, turvallinen, jännittävä, jopa vähän taianomainen maailma, jossa pääsin näkemään ihan erilaisia asioita. Kaverina oli paljon aikuisia ja vanhempia näyttelijöitä ihan suomalaisesta eturivistä. Mielenkiintoinen kokemus, joka varmaan on vaikuttanut monella tapaa myöhempään elämään ja tapaan olla ja elää.

Miten Kaiuksesta tuli Kaius

Haastattelija: Ihan varmasti, ja kartoittanut esiintymistaitoja hyvin paljon. Meiltä kiinnostaisi myös kuulla, että miten Kaiuksesta on tullut Kaius? Eli mitkä on olleet pari sellaista merkityksellistä asiaa sun elämässä, jotka on muovanneet sua?

Kaius Niemi: Mä luulen, kun mä oon 45-vuotias, niin nämä avainkohdat ajattelu ja oleminen liittyy siihen, että miten tää maailma muuttui niin nopeasti silloin 80-luvun taitteessa, 90-luvun alussa. Kaikki sellaiset sementoituneeksi koetut isot asiat, kuten Neuvostoliitto ja rautaesirippu, alkoivatkin olla ihan hyytelöä ja paperitiikereitä, jotka pelottavuudesta huolimatta alkoivat vavista ja sitten romahtaa. Tilalle tuli länsimainen avoin demokratia. Se on sellainen sukupolvikokemus, joka on värittänyt näkymää ja teki optimistiseksi niistä aika hienoista arvoista, joille Suomikin on perustettu vaikeiden vaiheiden jälkeen — eli oikeusvaltio, avoimuus, tiedon vapaa kulku ja demokraattiset instituutiot.

Sitten on tullut myöhempi pettymys: ikkunat auki Eurooppaan ja EU-jäsenyys olivat hienoja, mutta sitten on ollut se, mitä Venäjällä on tapahtunut, ja Euroopan unionin sisäiset ongelmat — Visegrád-maissa erityisesti Puola ja Unkari — ja Trumpin rooli Yhdysvalloissa, tapa tehdä politiikkaa yhä rankemmin. Aikalaisen kokemus: luuli, että maailma menee ehkä lineaarisemmin, yksinkertaisemmin positiivisempaan päin. Toisaalta kokemukset siitä ajasta mahdollistavat ajattelun, että ei kaiken tarvitse mennä pelkästään hyvin eikä pelkästään huonosti — tilanteet voivat vaihtua, ja nyt on mahdollisuus arvostaa ja ylläpitää niitä hyviä juttuja, mitkä itse muistaa nuoruudesta.

Miksi toimittajaksi

Haastattelija: Miten sinusta sitten tuli toimittaja tai mikä on nimenomaan vetänyt toimittajan ammatissa puoleensa?

Kaius Niemi: Se oli varmaan ehkä just se, että on niin paljon kiinnostavaa kerrottavaa, että jotenkin tuntui siltä, että asioiden kertominen ja niiden keskinäisten suhteiden havainnointi oli hyvin luonteenomaista. Muistan, kun yläasteikäisenä ensimmäiset videokamerat tulivat yleiseen kotikäyttöön ja ystävien kanssa kuvailtiin paljon. Siinä on ollut toimittamiseen liittyvä kiinnostus substansseihin, yksittäisiin asioihin ja historiaan, sitten meneillään oleviin muutoksiin ja samaan aikaan halu kertoa asioista. Yhtälö on jotenkin toimittaja.

Haastattelija: Niinpä. Minun nuoruuden haaveammatti oli toimittaja. Tykkäsin erityisesti ajatuksesta siitä, että tiedon aallonharjalla tietää huomisen uutiset. Jo tänään silloin ei oltu digitalisoituneessa maailmassa. Mutta sainkin tehdä täällä Sanomatalossa Hesarin Lasten uutisia pari kesää.

Kaius Niemi: Se oli mahtavaa. On kiva, kun on mahdollisuus kokeilla ja nähdä. Toimittamiseen ei tavallaan välttämättä voi olla miltä tahansa erilaiselta toimialalta — ja sitten vaikka kävästä toimittajana. Kaikessa nykyään tarvitaan kykyä laittaa asioita merkityksellisiin kohtiin. Yhä enemmän bisnes edellyttää hyvää kykyä asettaa asiat kontekstiin. Jos haluaa henkilöstöä puhutella, täytyy löytää looginen tarina. Toimittajan ammatissa on paljon niitä elementtejä.

Ulkomaankirjeenvaihtajan kokemus — syyskuun 11. päivä 2001

Haastattelija: Sä olet todennut, että toimittajat kirjoittavat aina ensimmäisen version historiasta, ja sä toimit reilu kuusi vuotta Hesarin ulkomaan toimittajana. Sä uutisoit esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeisestä sodasta Afganistanissa. Mikä oli sun mielestä mieleenpainuvin kokemus ulkomaantoimittajana?

Kaius Niemi: Se oli jännä aika, kun 1990-luvun loppu oli Jugoslavian perintösotia ja niiden viimeisiä vaiheita, että pääsin Kosovon sotaa uutisoimaan. Sitten olen ollut Keski-Aasiassa, Afganistanissa, Pakistanissa, Tadžikistanissa, Turkmenistanissa, Irakissa ja kakkos-intifadaa raportoimassa Länsirannalla. Myös Brysselissä ja arkisemmissakin olosuhteissa. Vaikea sanoa mikä olisi mieleenpainuvin, mutta eeppinen sattuma oli, että olin pyrkinyt puolen vuoden ajan hakemaan viisumia Afganistaniin vuonna 2001. Talibanit, silloiset hallitsijat — jotka olivat ääri-islamilaisia ja kivittivät esimerkiksi Kabulin stadionilla ihmisiä kuoliaaksi näytösluonteisesti — eivät olleet hirveän halukkaita päästämään ketään sisälle.

Prosessi kesti pitkään, ja sitten kun mä vihdoin sain viisumin, Suomen lähetystöstä Islamabadista soitettiin, että Talibanit ovat valmiita päästämään sinut maahan, mutta sinulla on ainoastaan viikko aikaa hakea se viisumi sieltä. Pakkasin kimpsut ja kampsut, lensin Tukholmaan, sain Pakistanin viisumin, jatkoin Lontooseen, josta minun piti lentää Pakistaniin — kunnes tiskillä oleva vanhempi herrasmies mun vieressä, kun mä olin boardingpassia hakemassa, sanoi: "Onko teillä missään tällaista live-lähetystä tarjoavaa televisiota?"

Käännyin hänen puoleensa, ja uutistoimittajan vaistot heräävät heti: jos joku kysyy uutiskanavaa lähellä, jotain on tapahtumassa. Se, mitä oli tapahtunut, oli että ensimmäinen kone oli iskeytynyt torniin. Eli mun Afganistaniin lähtö sattui syyskuun 11. 2001, ja toisen lentokoneen törmäyksen mä katoin Heathrow'n terminaali 4:n kahvilan kulmassa. Aina kun mä menen siitä ohi, mä muistan sen tilanteen. Se oli viimeinen British Airwaysin lento Islamabadiin varmaan kolmeen viikkoon — ja pääsin sitten sinne.

Ensimmäinen ihminen — mä menin suoraan Talibanien suurlähetystöön — oli Abdul Salam Zaeef -niminen suurlähettiläs, joka oli pitämässä pressiä. Hieman myöhemmin hänet vietiin Guantánamo Bayhin. Hän kirjoitti myöhemmin kirjan, jossa kertoi keskustelleensa sen yön aikana mullaa Omarin kanssa Kandaharissa, joka oli myyttinen hahmo, jota yritettiin saada kiinni yhtä lailla kuin Osama bin Ladenia. Silloin rajat menivät kiinni eikä viisumeitakaan enää myönnetty. Se vei koko syksyn, ja paljon hyviä tuttuja kollegoita kuoli — tärkeä muistutus siitä, että toimittaminen voi olla vaarallista, ja tietyllä tavalla muistaa niitä kollegoita, jotka ovat henkensä tiedonvälityksen eteen uhranneet.

Haastattelija: Mulla tulee ihan kylmät väreät, kun se kertoit. Hurja tarina. Varmasti mieleenpainuvimpia hetkiä. Tästä on vaikea siirtyä mihinkään arkisempaan, mutta ei auta.

Kaius Niemi: Arkeahan tämä kaikki on myöskin kriisialueilla.

Päätoimittajan johtaminen — kapellimestarin tahtipuikko

Haastattelija: Leadcastin johtavana teemana on johtajuus, ja tänään haluttaisi puhua toimituksen johtamisesta. Journalistit ovat sananvapauden vahtikoiria, jotka eivät kumarra auktoriteetteja. Olet itse todennut, että journalismi on käsityöläisammatti, ja journalistit tekevät kutsumustyötä. Minkälaista on sun mielestä johtaa tällaisia parin sadan hengen lahjakasta asiantuntijayhteisöä?

Kaius Niemi: Olen verrannut tätä työtä kapellimestarin rooliin: tämä on vähän kuin orkesteri. Kaikilla on omat soittimet — jokaisella toimittajalla on oma erikoisosaamisalue. Päätoimittajan ei tarvitse puuttua jokaiseen yksittäiseen juttuun. Me julkaistaan 150 juttua päivässä, eli se on teknisestikin mahdotonta. Juju on siinä, että päätoimittajan pitää ikään kuin tahtipuikko — eikä se ole pelkästään tahtia varten, vaan sillä pystyy antamaan sointiin ja äänensävyyn syötteitä.

Jos tämä on sinfoniaorkesteri, niin se on todella laaja sfääri erilaisia instrumentteja, ja silloin pitää mahdollistaa soittajille oman äänen käyttö, mutta samaan aikaan toimia osana kokonaisuutta. Sen takia sinulla voi olla yksittäinen oikein hyvin kirjoitettu juttu, mutta jos hirveän monessa paikassa kirjoitetaan samaa juttua tai samalla lailla, niin kapellimestarin pitää tahdistaa näitä asioita, ettei synny vaikutelmaa, että tuutataan yhtä asiaa liikaa tai että tietyt asiat vain korostuvat.

Päätoimittajan tehtävä on myös pitää huolta strategiasta ja olla rakentamassa sitä. Kun me puhutaan murrosajasta, niin yksi tärkeimpiä tehtäviä on varmistaa, että tämmöinen 130-vuotias lehti on hyvässä kuosissa tulevina vuosikymmeninäkin, sen jälkeen kun täällä on jo eri tekijät ja eri päätoimittajat. Yritetään pedata sitä aikaa eteenpäin ja katsoa mahdollisimman pitkälle.

Historian valossa mediatoimialan johtajat eivät tule näyttäytymään erityisen hyvässä valossa, jos heillä ei ole huolta huomisesta. Mä äsken sanoin, ettei niin väliä, mitä meidän perustajat aikoinaan ajattelisivat meistä — kunnioitamme heitä ja heidän työtään (lehti perustettiin 1889 vaikeissa olosuhteissa, voimakkaiden sensuuritoimenpiteiden alla, päätoimittajia vankilassa ja maanpaossa) — mutta itse asiassa olennaista on, mitä tulevat sukupolvet meistä ajattelevat. Tekisimme oikeita asioita nyt ja pidettäisiin huolta lehdestä, että se on merkityksellinen ja voi hyvin ja elää oikea-aikaisesti tässä muutoksessa.

Haastattelija: Kuulostaa vastuulliselta johtamiselta, kun sä kuvaat sitä noin.

Kaius Niemi: Siinä on ainakin se, että tämä lehti on meillä tekijöillä lainassa. Minusta on tärkeää ajatella, että me emme ole pelkästään lehden kuva — meidän tehtävä on käyttää sen lehden ääntä, mutta se on meillä lainassa, jolloin haluat siirtää kapulan seuraaville. Tämä on institutionaalinen näkökulma. Tämä koskee hirveän paljon muitakin paikkoja: muutoksessa olevia firmoja, kulttuuri-instituutioita, teattereita, kaikenlaisia taidelaitoksia, julkisia instituutioita, demokratialle olennaisia instituutioita — ja puolueita mitä suurimmassa määrin. Jos valtionhoitajapuolueet eivät pidä omista nuorista äänestäjistään kiinni, tilalle tulee uusia toimijoita — niin on tapahtunut Ranskassa ja muualla. Toissa eduskuntavaalitutkimuksessa sosiaalidemokraateilla oli alle 50-vuotiaita äänestäjiä alle 10 prosenttia. Eikä demarit ole ainoita. Hesarikin oli tilaajakeskiöltään vähän samantyyppisessä tilanteessa vielä joitain vuosia sitten, kunnes me tehtiin u-käännös.

Tilaajakanta — u-käännös 25 vuoden jälkeen

Haastattelija: Te olettekin tehneet aika moisen u-käännöksen. Tilaajamäärät ovat kasvussa erityisesti nuorten tilausmäärät. Se on huikeaa.

Kaius Niemi: Se liittyy ehkä siihen ajatukseen, että on kiire. Kiire ei ole sen takia, että pitäisi muuttua muutoksen takia. Se on ihan pieni havainto: vuonna 2016 me nähtiin, että meidän asiakaskannan keski-ikä kasvoi yhdessä vuodessa puolitoista vuotta. Voitte ajatella, että kahdessa vuodessa se on kolme vuotta. Ei tarvitse hirveän monimutkaista laskutekniikkaa, kun miettii, mitä se on 15 vuoden päästä.

Kun tulee avainkokemuksia yksinkertaisten laskutoimitusten kautta, alkaakin huomata, että hetkinen, nyt täytyy tehdä jotain. Silloin alkaa rakentaa ohjelmaa ja trajektoria. Ehkä johtamisen kiinnostavimpia strategisia kulmia tässä ajassa on ollut se, että sen sijaan, että vaivuttaisiin epätoivoon tai inertiaan, onkin tavoitteellisesti katsottu, että tuohon vuoteen mennessä — jotta me pystytään pitämään tällaiset journalistiset resurssit, jotka takaavat laadun — meillä pitää olla näin ja näin monta tilaajaa. Sitten keinot löytyvät matkan varrella. Mitä varhemmin sen tekee, sitä vähemmän on hullua eksistentialistista stressiä — on mahdollisuus tehdä ja välillä erehtyä. Oppimisprosessi ja kokeilun fiilis on aika olennainen.

Paineet ja paineensietokyky

Haastattelija: Stressistä puheen ollen puhutaan tänään erilaisista paineista, jotka Hesarin ja sinuun vastaavana päätoimittajana kohdistuvat. Kun me tehtiin taustatyötä Essin kanssa, niin me tajusimme, että niitä todella riittää ja sinulla täytyy olla poikkeuksellinen paineensietokyky. Onko näin?

Kaius Niemi: Sitä pitäisi kysyä muilta kuin minulta. Minähän sanon, että minulla on aivan loistava paineensietokyky.

Haastattelija: Mitä sinun alaiset sanovat ja mitä sinun vaimo sanoo?

Kaius Niemi: Heiltä voi tulla ihan jännittäviä lausuntoja. Uskon, että paineet näkyvät, eivätkä ne voi olla näkymättä, mutta toisaalta rauhoittaa, jos on hyvissä ajoin liikkeellä eikä tule tolkuttomia yllätyksiä. Tämä on aika linjaorganisaatio. Me tehdään asioita koordinoidusti ja ohjelmallisesti. Nyt kun me tehdään tätä podcastia, koko ajan julkaistaan juttuja, eivätkä ne todellakaan kulje meikäläisen silmien ali. En ole hysteerisesti niitä stooreja lukemassa, vaan meillä on fiksut uutispäälliköt, loistavat osastojen esimiehet, toimituspäälliköt ja lähellä olevat päätoimittajat. Ketjun toimimisen varmistaminen on hyvin tärkeä osa sitä, ettei tarvitse stressata jokaisesta yksittäisestä asiasta.

Minullekin tuodaan ne kaikkein kinkkisimmät kysymykset, jos täytyy miettiä nimen julkaisua ja muita isoja kysymyksiä. Stressiä tulee, mutta kun on hyvä porukka ympärillä, jolta voi aina kysyä neuvoa ja pohtia yhdessä, siitä se syntyy. Mä hyvin vähän tykkään ylipäätään tehdä merkittäviä ratkaisuja yksin murehtien — pikemminkin kysyä ne tyhmät kysymykset itseäni fiksummilta kollegoilta. Sitten voi seistä vaikka yksin niiden valintojen kanssa, kun on käynyt hyvät keskustelut etukäteen.

Sanoma pörssiyhtiönä — taloudelliset paineet

Haastattelija: Pureudutaan noihin paineisiin ja aloitetaan talon sisäisillä paineilla. Hesari perustettiin Päivälehti-nimisenä 130 vuotta sitten. Se on kasvanut monikansalliseksi pörssiyhtiöksi. Voisi kuvitella, että tämä luo aika paljon painetta talon sisällä — pörssiyhtiön taloudelliset paineet vs. huolehtiminen journalismin resursseista ja laadusta. Minkälaisia paineita se aiheuttaa vastaavalle päätoimittajalle?

Kaius Niemi: Hyvin hoidetussa pörssiyhtiössä ei pitäisi aiheuttaa minkäänlaista. Tietyllä tavalla pörssiyhtiötä voidaan hoitaa pitkäjänteisesti ja tulevaisuutta vasten, eikä olosuhteiden pitäisi olla yhtään heikommat. Mä vertaisin, että kun ajattelen entisiä kollegoita, vaikka Janne Virkkusta, joka oli vastaavana päätoimittajana tosi pitkään, parikymmentä vuotta, niin hänen paineensa olivat enemmän sisällöllisiä — ja edeltäjillä ehkä perheyhtiömallissa. Itse asiassa luulen, että suurimmat paineet just tämmöisessä murrosvaiheessa ovat olleet nimenomaan taloudelliset.

Kun mediaa katsottiin vielä viisi vuotta sitten, kysyttiin ihan tosissaan — muun muassa Talouselämän kanssa — onko suomalaista mediaa ylipäätään enää kohta olemassa. Sosiaalisen median alustojen läpimurto ja yli 50 % osuus Suomen mainosmarkkinoista on tullut pitkälti Helsingin Sanomien kaltaisilta toimijoilta, nimenomaan printin puolelta. Se on edellyttänyt tosi nopeita sopeuttamiskeinoja. Mutta ehkä se johtuu enemmän siitä, että ei viimevuosikymmenellä tai sitä edeltäneellä, eli 2000-luvulla, nähty riittävän varhaisessa vaiheessa, että nyt täytyy sopeuttaa muutokseen, joka jossain vaiheessa eittämättä tulee. Sitä virhettä yritetään välttää: ettei kävisi niin, että kaikki remontit tulevat tehtäväksi samaan aikaan. Vähän kuin taloyhtiössä — jos kaikki remontit on jätetty pitkältä ajalta, niin kun ne tulevat kerralla, se on aika kallista, vaikeaa ja stressaavaa. Sellaisessa tilanteessa me oltiin vielä viisi vuotta sitten. Nyt me ehkä ajatellaan toisin.

Haastattelija: Ja se oli mielestäni hieno ajatus, mitä sä sanoit, että tämä lehti on vain lainassa ja sen murroksen läpiluotsaaminen liittyy juuri siihen, että viedään Hesari tulevaisuuteen.

Kaius Niemi: Niin, jos ajattelee taloyhtiönä, niin kyllä se talo voi olla siellä pystyssä tosi paljon itsensä jälkeenkin. Jos se on hyvin hoidettu, niin siitä on iloa pitkäksi aikaa, jopa 80 vuotta eteenpäin, jos puhutaan hyvin tehdyistä putkiremontista. No ehkä se on vähän liioittelua.

Yleisön paineet ja sosiaalisen median aseistaminen

Haastattelija: Jos siirrytään talon sisäisistä paineista yleisön paineisiin: toimituksen työn tulos on yleisön jatkuvan arvioinnin kohteena. Lukijoilta tulee varmasti jatkuvaa kritiikkiä, joka voi vielä sosiaalisessa mediassa paisua paljon. Miten sinä suhtaudut kritiikkiin, erityisesti somessa nykypäivänä?

Kaius Niemi: Tämähän on tämän ammatin parhaimpia puolia, mutta varmaan myös raskaimpia: ollaan koko ajan yleisön edessä, niin läpinäkyvästi kuin mahdollista. Hyvä siinä on se, että me ymmärrämme ja pystymme tulkitsemaan aikaisempaa paremmin, mitä yleisö ajattelee jutuista ja kuinka ne vastaanotetaan. Pystytään tekemään korjaavia liikkeitä ja oppimaan paljon. Haastava puoli on, että sosiaalisen median maailma on niin raaka, että yksittäiset toimittajat joutuvat kovin paineisiin.

Kuinka siivottomasti — tämä ei koske pelkästään toimittajia, mutta — naisia kohdellaan erityisen huonosti. Mennään ulkonäköasioihin heti, jos joku juttu ei miellytä. Lopputulos voi olla itsesensuurin riski: jätetään tiettyjä aihepiirejä käsittelemättä tai ei uskalleta käsitellä rohkeasti. Mä en sanoisi, että meillä olisi käynyt niin, mutta yleisesti ottaen riski on. Sama kohdistuu tutkijoihin, jotka usein ovat haluttomia omasta aihepiiristään, jos se on voimakkaasti fiiliksiä herättäviä juttuja tai politiikkaa sivuavia. Suomi on kuitenkin maailman kärjessä avoimuuden, läpinäkyvyyden ja sananvapauden osalta — vähän absurdia tämmöisessä asetelmassa.

Haastattelija: Sinulla on tässä työhuoneessa tämä "Mr. President, welcome to the land of free press". Mahtava tempaus, jonka teitte.

Kaius Niemi: Mitä enemmän valeuutisia ja sosiaalisen median aseistamista — weaponisation of social media, kiinnostava termi kun esiintyy — sitä enemmän se korostaa laadukkaan journalismin ja faktapohjaisen tiedonvälityksen merkitystä. Kun vuonna 2018 kesällä meillä oli täällä tällainen kampanja, kun Trump ja Putin olivat molemmat Helsingissä, vuokrasimme kolme suurta mainostaulua lentokentältä Helsingin keskustaan johtavan tien varrelta. Laitoimme niihin 30 otsikkoa, jotka käsittelivät Venäjää, Putinia ja Trumpia. Venäjää ja Putinia koskevat otsikot oli käännetty venäjäksi, ja Trumpia koskevat englanniksi. Mukana oli esimerkiksi otsikoita kuten "Putin sulkee Venäjän viimeisen uutistoimiston" ja "Trump kutsuu lehdistöä kansan viholliseksi". Ja niiden yhteydessä oli aina päivämäärä, jolloin kyseinen otsikko oli julkaistu.

Se kampanja johti siihen, että noin 2 600 mediaa ympäri maailmaa teki siitä jutun. Eri arvioiden mukaan jopa miljardi ihmistä saattoi havaita kampanjan jollain tavalla. Se oli meille tietenkin täysi yllätys. Ennen kuin mainokset edes ripustettiin paikoilleen, mä laitoin viestiä ehkä kolmelle kollegalle Pohjoismaissa ja sanoin, että jos teitä kiinnostaa ja teidän toimituksilla on aikaa, niin meillä on täällä tällainen kampanja. Ajattelin lähinnä, että olisin tyytyväinen, jos vaikka Aftenposten tai Dagens Nyheter tekisi siitä jutun. Mutta siitä tuli paljon suurempi ilmiö kuin osasimme odottaa. Ja ehkä se vain kuvaa sitä, että tällaisilla asioilla on oikeasti merkitystä. Tällä sananvapaudella, lehdistönvapaudella ja vapaalla tiedonvälityksellä demokratian elementaarisena osana on myös meidän lukijoiden ja nuorison mielestä yhä kasvava merkitys. Tässä ajassa on myöskin hyviä puolia — me pystymme paremmin vaalimaan näitä asioita silloin, kun näemme ongelmat ympärillämme.

Kritiikistä palautuminen

Kysymys: Miten sä sitten kestät tällaista kritiikkiä ja paineita? Mitkä ovat sun keinot selvitä tai palautua tällaisessa työssä, joka on hyvin vaativaa?

Kaius Niemi: Mä ajattelen niin, että kritiikin juju on siinä — ja uskon, että suuri osa Hesarissa ajattelee samalla tavalla — että jos kritiikissä on joku pointti, niin ei kannata katsoa sitä tapaa, millä kritiikki on esitetty, vaan pikemminkin yrittää löytää sen takaa se aito asia. Jos se edellyttää korjaavia toimenpiteitä tai jotain muuta, ei kannata loukkaantua, vaan ajatella sitä substanssina. Yleensä kritiikki esitetään vähän liian tuimaan sävyyn ja pikaistuksissa. Eikä se oikeastaan ole kritiikin antajan vika — heti kun pääsee ensimmäisen kerran keskustelemaan, kirosanojen määrä vähenee huomattavasti, ja päästään itse asiaan.

Ja mitä tulee palautumiseen — jos meille ei tulisi koskaan kritiikkiä, niin silloin olisi jotain vialla. Silloin ei oltaisi olemassa eikä oltaisi merkityksellisiä. Sen voi ajatella niinkin päin. Kunhan kritiikki pysyy säällisyyden rajoissa. Jos se menee ihan epäasiallisimpaan päähän, niin se täytyy laittaa mappi Ö:hön. Ei siinä muu auta.

Sekuntihaaste

Lapsuuden haaveammatti? — Meriarkeologi. Sukeltaminen ja historian etsiminen.

Digi vai painettu lehti? — Molemmat. Eli yhdistelmätilaus.

Mistä olet erityisen hyvä? — Ehkä luovuus. Uusien asioiden keksimisestä.

Missä on kehitettävää? — Kärsimättömyydessä ehdottomasti.

Intohimo? — Journalismin ja tarinankerronnan kehittäminen.

Lempipaikka? — Meri.

Mistä turhaudut? — Työssä siitä, että ei aina muisteta ajatella riittävästi lukijaa.

Mikä saa nauramaan? — Käänteinen huumori.

Jokapäiväinen rutiini? — Tuoreet kahvipavut jauhettuna mutteripannuun. Ja sitä kahvia pitää olla paljon.

Salainen pahe? — Kofeiini. Paheita on iän karttuessa yhä vähemmän.

Vakiokysymys työhaastattelussa? — "Mikä olisi pettymyksen aste, jos et tulisikaan valituksi tähän tehtävään?" Kun vastataan numeroilla, vastauksia on monenlaisia. Ei oikeaa tai väärää — kertoo enemmän ihmistyypistä ja luonteesta kuin siitä, kuinka paljon tehtävää haluaa.

Neuvo parikymppiselle Kaiukselle? — Vähän rauhallisemmalla menolla voi päästä ihan hyvin tuloksiin. Ei tarvitse koko ajan mennä sata lasissa. Mutta pidä kiinni intohimosta omaan tekemiseen.

Tärkein oivallus päätoimittajan uralta

Kysymys: Mikä on ollut sulle tärkein oivallus päätoimittajan uralla — tai elämässä laajemminkin?

Kaius Niemi: Ehkä se, että kun on ollut mukana yhdessä porukan kanssa tekemässä isoa käännettä — esimerkiksi sitä, että ensimmäistä kertaa 25 vuoteen Hesarin asiakasmäärä kääntyi kasvuun ja on ollut jo kolmatta vuotta peräkkäin kasvussa — niin siitä on jäänyt vahvasti mieleen yksi asia: Älä usko kaikkea sitä, mitä toimialalla pidetään itsestäänselvyyksinä tai hokemina. On mahdollista mennä vastavirtaan, jos ei ota kaikkia asioita annettuina. Se on ehkä tärkein oppi: kannattaa uskaltaa yrittää muutosta. Se ei aina onnistu, mutta yrittäminen kannattaa paljon enemmän kuin se, että hyväksyy ilman omaa ajattelua kaiken, mitä papukaijamaisesti ympärillä toistetaan.

Haastattelija: Tuo on mahtava oppi. Siihen on hyvä päättää tämä keskustelu. Paljon kiitoksia.

Kaius Niemi: Kiitos paljon. Mukava oli olla mukana.

[Musiikkia]