Sotareportteri ei halua pelätä — Helsingin Sanomat 15.3.2002

"Kuolemattomuuden tunne kaikkosi", 27-vuotias Kaius kuvaa. Hänen työnsä tuli tutuksi paitsi lehden sivuilta myös netistä, jossa hän vastasi lukijoiden kysymyksiin. Helsingin Sanomien verkkosivuilta voi seurata myös hänen tekemiään pieniä videoraportteja. Kaiuksen työ huomattiin: eilen torstaina hän sai ruotsalaisen mediakonsernin Bonnierin suuren journalistipalkinnon. Hänet valittiin "vuoden toimittajaksi".

Kaius on ollut toimittajana Helsingin Sanomissa vuodesta 1999. Tätä ennen hän työskenteli Yleisradiossa ja Nelosella. Ensimmäisen kokemuksensa raportoinnista kriisialueelta hän sai kevään 1999 uutismatkoilla Kosovoon ja sen ympäristöön. Sen jälkeen hän on työskennellyt Balkanilla useaan otteeseen. Silti Afganistanin reissut voittivat hankaluudessaan kaikki edelliset. Pelkät fyysiset olot rasittivat: Paikasta toiseen liikuttaessa matkoja ei mitattu tunneissa, vaan päivissä. Taivalta tehtiin usein jokien pohjia myöten, sillä teillä oli usein miinavaara. Sotakirjeenvaihtajan ravinto koostui riisistä, leivästä ja Tadzhikistanista kuljetetuista säilykesardiineista. Oli kylmää, yöt vietettiin lattioilla ja onnekasta oli, jos alleen onnistui saamaan patjan. Sähköpula vaivasi jatkuvasti.

"Hohto on usein aika kaukana näitä hommia tehdessä. Suuri osa työstä on paikasta toiseen siirtymistä, byrokratian hankaluutta ja viisumien hankkimista", Kaius toteaa. Parissa viikossa Afganistanissa sai surmansa kahdeksan toimittajaa, osa heistä Kaiuksenkin tuttuja. Väkivalta oli satunnaista ja ennalta arvaamatonta. Toimittajan työtä vaikeutti, että riskejä ei pystynyt aina arvioimaan kunnolla. Missään vaiheessa Kaius ei silti pelännyt.

"Sellaisessa paikassa ei pidä olla, missä pelottaa."— Kaius Niemi, "Sotareportteri ei halua pelätä", Helsingin Sanomat, 15.3.2002

Hän ei tarkoita, että pelon tunne pitäisi torjua. Sille on oltava herkkä yksinkertaisesti siksi, että se on merkki vaarasta: "Jos pelottaa, olet väärässä paikassa." Vaaroista ja hankaluuksista huolimatta Kaius kuvaa työskentelyä Afganistanissa "aikamoiseksi mahdollisuudeksi". Hän on ollut kiinnostunut Keski-Aasiasta ainakin siitä alkaen, kun katsoi lapsena Silkkitie-sarjaa televisiosta. Toimittajalle oli hienoa päästä historiallisessa tilanteessa alueelle, jonka tapahtumia oli seurannut toistakymmentä vuotta.

Helsingissä syntynyt Kaius kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ranskalais-suomalaisesta koulusta. Hän on opiskellut poliittista historiaa Helsingin yliopistossa. Vaikka Kaius olikin syksyllä ensimmäistä kertaa Afganistanissa, hän on matkustanut lähialueilla paljon jo aikaisemmin. Ensimmäisen kerran hän lähti Silkkitien maisemiin heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen 1993. Kaiuksen mielestä on hiukan "ristiriitaista", että tarvittiin Yhdysvaltain sotatoimet Afganistanissa ennen kuin maailman kiinnostus heräsi. Alueella on sodittu yli 20 vuotta, eikä syksy ollut afganistanilaisille sodankäynnillisesti mitenkään poikkeuksellinen. "Maa oli vereslihalla, aivan raunioina sekä henkisesti että fyysisesti. Sen veroisia paikkoja on aika vähän tässä maailmassa."

Maailmantuskaa Kaius kiistää potevansa. "Sitä miettii, miten ihmisten välillä voi olla näin suunnattomia eroja eri puolilla maailmaa, että vain harvat asiat inhimillisiä tunteita lukuun ottamatta kohtaavat. Työmatkoilla ei kuitenkaan voi jäädä pelkästään surkuttelemaan." Vaatii tasapainoilua, että samalla säilyttää herkkyyden ihmisten kärsimykselle.

"Inhimillinen hätä pitää ottaa todesta. Ihmisiä pitää kuunnella ja asettaa heidät artikkeleissa sellaiseen kontekstiin, että he ovat tasavertaisia ympäröivästä tilanteesta huolimatta."— Kaius Niemi, "Sotareportteri ei halua pelätä", Helsingin Sanomat, 15.3.2002

Vaikeissa olosuhteissa Kaiusta auttaa vahva tunne siitä, että hänen oma elämänsä on Suomessa. Täällä ovat tyttöystävä, perhe, sukulaiset ja ystävät. Hän pyrkii aktiivisesti ajattelemaan kodin asioita silloinkin, kun on kaukana poissa. "Se helpottaa kotiutumista. Silloin ei ole niin voimakas kontrasti, että äsken oli rynnäkkökiväärimiehiä ympärillä hirveä määrä ja nyt onkin kotona." Kaius tunnistaa myös vaaran tulla riippuvaiseksi rankoista kokemuksista. Sitä hän koettaa välttää.

"Kriisialueilla tietty ammatillinen itsetunto on tärkeä. Silloin ei tarvitse tehdä hulluuksia vain sen takia, että pitäisi näyttää tai todistaa jotakin. Siellä ollaan tekemässä journalismia eikä toteuttamassa elämäntapaa."— Kaius Niemi (Minna Nalbantoglu), "Sotareportteri ei halua pelätä", Helsingin Sanomat, 15.3.2002

Ulkomaantoimittajan työstä suurin osa on muuta kuin raportointia kriisialueilta. Tämän kevään Kaius toimii Helsingin Sanomien vaihtuvana kirjeenvaihtajana Brysselissä. Hän uskoo työskentelevänsä vastakin kriisialueilla, mutta sotatantereille hän ei juuri nyt ikävöi. "Henkilökohtaisesta elämästä ei voi olla jatkuvasti poissa. Ei läheisiä voi pitää jatkuvassa jännityksessä siitä, onko elossa vai ei."

Minna Nalbantoglu. Kaiuksen Afganistanissa tekemät videoraportit ja vastaukset lukijoiden kysymyksiin HS:n Verkkoliitteessä www.helsinginsanomat.fi/